Kaupungin kulttuurikohteita
Akustisesti korkeatasoinen Risto Ryti -sali tarjoaa tilat yli 400 kuulijalle. Se sijaitsee Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa, jossa on tarjolla konsertti- ja kokoussalit, näyttelytilaa, ravintola Hirvenpää, liikuntasali Leijonankita ja koulutusta aamusta iltamyöhään. Tiedustelut myös sähköpostitse kaupunki@huittinen.fi, varaukset puhelimitse (02) 560 4111.
Katugalleria Huittinen -nykytaideprojekti on elävöittänyt kaupunkikuvaa nykytaiteella kolmen vuoden ajan. Kymmeniä teoksia on jäänyt niin katukuvaan kuin yrityksiin ja julkisiin tiloihinkin. Niitä löytää mm. keskustasta, Kivirannasta, terveyskeskukselta, palvelukeskuksesta, kirjastosta jne.
Toteutetut näyttelytapahtumat:
* Katugalleria Huittinen
* Miniatyyri nykytaidenäyttely
* 5makasiinia -näyttely
Huonegalleria galleriaK muuttui huhtikuussa 2008 esittämöK:si. esittämöK:ssa Katugalleria Huittinen ry järjestää yhden illan tai viikonlopun mittaisia näyttelyitä ja tapahtumia, esimerkiksi performansseja,
luentoja, tanssitilaisuuksia.
galleriaK:ssa pidettiin ympärivuotisesti nykytaiteen näyttelyjä vuodesta 2000. Ensimmäiset kaksi vuotta huonegalleria toimi Huittisten Osuuspankin lahjoittamassa tilassa Osuuspankin liikerakennuksen kellarikerroksessa. Sen jälkeen taidetta tarjottiin Minna Karrun omistaman Huittisten vanhan paloaseman autohalliin remontoidussa näyttelytilassa. galleriaK-näyttelyitä pidettiin 53 yksityis- tai yhteisnäyttelyä, niissä esittäytyi 241 taiteilijaa.
esittämöK:n kalenteri
Huittisten musiikkiopisto toimii 12 kunnan alueella ja siihen kuuluvat musiikkileikkikoulu, soitinvalmennusosasto, musiikkikoulu, -opisto ja aikuisosasto. Musiikkiopiston orkesteri järjestää erilaisia konsertteja.
Huittisten museo on kulttuurihistoriaan keskittyvä paikallismuseo. Ensimmäinen ja toinen kerros sisältävät talonpoikaiskulttuuriin kuuluvia esineitä. Toisessa kerroksessa sijaitsee myös presidentti Risto Rytin elämänvaiheita esittelevä näyttelyosasto. Professori, kuvanveistäjä Lauri Leppäsen taiteesta on esillä yli sata teosta museon kolmannessa kerroksessa.
Huittisten pääkirjaston viihtyisät ja ajanmukaiset tilat valmistuivat vuonna 2001.
Huittisten Hirvenpää on muinaisen kivenveistäjän mestariteos, joka on löydetty vuonna 1904 Huittisten Palojoen kivikautiselta asuinpaikalta. Se on vanhin Suomesta löydetty eläinpääesine ja iältään noin 7000 vuotta. Aihe elää myös nykytaiteessa, sillä 1.1.2000 julkistettiin Huittisissa Toinen Hirvi.
Paikkakunnan yhdistykset tarjoavat monipuolisia kulttuuriharrastusmahdollisuuksia.