In English | På svenska |

Uutisia meiltä

Huittisten Hullu Mies 2018

Huittisten Hullu Mies 2018 –valinnan teki Huittisten sivistyslautakunta kesäkuun kokouksessaan. 

Valinta julkistettiin yhteislauluillassa Tuulikki-Vampula lentokentällä perjantaina 10.8.2018.

Huittisten Hullun Miehen tulee olla joko huittislainen tai muutoin tavalla tai toisella Huittisten hyväksi toiminut henkilö, joka on tehnyt Huittista ja huittislaisuutta myönteisessä mielessä tunnetuksi. 

Valittu on Heikki Ketonen.

 

Sivistyslautakunnan perusteluja:

Heikki Ketonen on syntyperäinen huittislainen ja tehnyt koko aikuisikänsä työuran paikkakunnalla. Heikki on ollut monessa huittislaisessa seura- ja yhdistysmenossa mukana, aina valmiina tarttumaan toimeen ja talkootyöhön.

 

Heikki oli mukana perustamassa ja toteuttamassa Urheilutalo Huhkolinnan Kannatus Oy:tä, oli sen ensimmäisessä hallituksessa. Hän on ollut aktiivisesti mukana myös ay-toiminnassa, paikallisen elintarviketyöläisten ammattijaoston perustajajäseniä ja ensimmäinen puheenjohtaja.  Heikki on tehnyt paljon talkootyötä myös nuorison hyväksi.

 

Ketosen on sanottu olevan mm. huittislaisen lentopallon "työmyyrä" ja Lauttakylän Pyryn lentopallon "sielu”. Jo 60-luvulla hän järjesti kylien välisiä lentopalloturnauksia vanhalla urheilukentällä.  Pyryn johtokunnassa eri tehtävissä Heikki on ollut vuodesta 1968 lähtien, parhaillaan toimii yhdistyksen taloudenhoitajana.

 

Heikki Ketonen on pitkäikäinen kaupunginvaltuuston jäsen, kaikkiaan 41 vuoden ajan, ollut ensin varavaltuutettuna kunnan-, sitten varsinaisena valtuutettuna kauppalan- ja kaupunginvaltuustossa. Hän oli myös pitkään nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäsen ja puheenjohtaja.

 


Palaa otsikoihin