Siirry sisältöön

Suunnannäyttäjä 2025 -tunnustus Huittisten Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:lle

Yhdistykset ja seurat ovat merkittävä osa huittislaisten arkea ja hyvinvointia. Ne tarjoavat mahdollisuuksia harrastamiseen, järjestävät tapahtumia ja tukipalveluita sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä eri puolilla kaupunkia. Huittisten kaupunki myöntää vuosittain Suunnannäyttäjä-tunnustuksen yhdistykselle, joka toimii esimerkillisesti kaupungin arvojen mukaisesti – rohkeasti, inhimillisesti ja yhteistyötä tehden.

Vuoden 2025 Suunnannäyttäjä -tunnustuksella palkitaan yhdistys, joka on viime vuoden aikana merkittävästi edistänyt huittislaisten hyvinvointia, kehittänyt uutta ja rakentanut siltoja yhteisöjen välille.

Vuoden 2025 Suunnannäyttäjä -tunnustus myönnetään Huittisten Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:lle. Yhdistys on jo vuosien ajan tehnyt sydämellistä ja pitkäjänteistä työtä kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän perheidensä hyväksi. Heidän toimintansa tuo turvaa, osallisuutta ja iloa – mutta ennen kaikkea se luo mahdollisuuksia.

Viime vuoden elokuussa yhdistys järjesti Huhkolanpuistossa Jokirannan Rokki -festarit. Useiden yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten tuella toteutettu tapahtuma oli esteetön, ikärajaton ja päihteetön – kaikille avoin hyvän mielen juhla.

Tapahtuma oli erityisen merkityksellinen sen saavutettavuuden ansiosta: se järjestettiin päiväsaikaan, mikä mahdollisti myös kehitysvammaisten asumisyksiköissä asuvien osallistumisen. Jokirannan Rokki oli aito yhteisöllinen teko, joka ylitti rajoja ja yhdisti ihmisiä.