Siirry sisältöön
Kuvituskuva, jossa puiset symbolit kohdentuvat tavoitteeseen.

Strategia ja yhteistyö

Huittisten strategia

Huittisten kaupungilla strategia ohjaa kaikkea toimintaa. Strategia on suunnitelma tavoitetilaan pääsemiseksi ja visio kertoo halutun tavoitetilan.

Kunnassa on kuntalain mukaan oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntalain mukaan kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.

Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:

1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen
2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen
3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet
4) omistajapolitiikka
5) henkilöstöpolitiikka
6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet
7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.

Kuntastrategia on otettava huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa. Kuntastrategiaa vaikuttaa muihin kunnassa oleviin tai laadittaviin operatiivisiin suunnitelmiin ja ohjeisiin, joita täsmennetään tarvittaessa.

Huittisten kaupungin strategia 2025 – 2035

Strategia hyväksyttiin valtuustossa 9.3.2026.

VISIO

Huittinen on rohkeiden ratkaisujen ja kestävän arjen koti, jossa toimeliaisuus luo hyvinvointia ja luottamus yhdistää.

ARVOT

ROHKEUS
Teemme rohkeita ratkaisuja, uskallamme kokeilla ja uudistua. Pysymme ajan hermolla, toimimme edelläkävijänä ja teemme sen yhdessä yhteistyössä.

LUOTTAMUS
Kohtelemme kaikkia arvostaen ja rakennamme luottamusta yhdessä. Toimintamme on läpinäkyvää, faktoihin nojaavaa ja kunnioittavaa.

TOIMELIAISUUS
Toimimme pitkäjänteisesti ja vastuullisesti paremman tulevaisuuden hyväksi. Innostumme ja aikaansaamme yhdessä – ryhdymme toimeen.

Elinvoiman rakentaja

  • Tavoitteet:
  • Monipuolinen tonttitarjonta, uuden yritysalueen perustaminen, sujuvat kaavoitus- ja lupaprosessit luovat perustan yritysten sijoittumiselle ja kasvulle.
  • Yrityspalveluilla tuemme yrityksiä kasvuun ja onnistuneeseen asettautumiseen.
  • Tiivis yhteistyö elinkeinoelämän kanssa ja yritysmyönteinen ilmapiiri kannustavat uusien yritysten syntymiseen ja työpaikkojen kasvuun sekä vahvistaa yritysten toimintamahdollisuuksia.
  • Oppilaitos- ja työelämäyhteistyö varmistavat sujuvan työllistymisen ja alueen osaamistarpeiden täyttymisen.
  • Onnistunut kotoutuminen vahvistaa kansainvälisten osaajien ja opiskelijoiden kiinnittymistä alueeseen.
  • Vuokra-asuntokannan uudistuminen parantaa asumismahdollisuuksia.

Kasvun ja oppimisen mahdollistaja

  • Tavoitteet
  • Vanhemmuuden ja perheiden tuki parantaa lapsiperheiden arkea. Eri toimijatahot ja niiden palvelut tehdään näkyväksi. 
  • Toimiva kasvu- ja opinpolku on perusta elinikäiselle oppimiselle ja kasvulle yhteiskunnan jäsenyyteen.
  • Monipuoliset mahdollisuudet tutkintotavoitteiseen koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen vahvistavat toimijuutta.

Toimelias kaupunkiyhteisö

  • Tavoitteet:
  • Elävä ja viihtyisä kaupunkikeskusta ja omaleimaiset asuinalueet lisäävät kaupungin lumovoimaa.
  • Arvostava ja luottamusta rakentava ilmapiiri vahvistaa yhteistyötä, suvaitsevaisuutta ja uskoa alueen tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
  • Kestävät ja hyvinvointia edistävät elintavat sekä yhteisölliset tilat ja liikuntapaikat luovat perustan kaupunkilaisten osallisuudelle ja hyvälle elämälle.

Kestävä ja ketterä kaupunki

  • Tavoitteet:
  • Vastuullisuus ja tiedolla johtaminen ohjaavat valmistelua ja päätöksentekoa.
  • Palvelut ja tilat sopeutetaan toimintaympäristömuutoksiin ja kaupungin tulopohjaan tavoitteena kestävä talous.
  • Kaupungin omistajuudella on selkeä kytkentä kaupungin järjestämisvastuulla oleviin palveluihin tai niiden rahoittamiseen.
  • Huittisten kaupunki on hyvä työnantaja, joka arvostaa omaa henkilöstöään, toimien samalla kustannustehokkaasti ja joustavasti.
  • Huittisten kaupungin työntekijä on aktiivinen toimija, joka kantaa vastuuta omasta työhyvinvoinnistaan, osaamisestaan ja työyhteisön toimivuudesta.
  • Kuntayhteistyössä kaupunki on luotettava ja ennakoiva kumppani.
Strategian mittarit 2030
Elinvoiman rakentaja
  • Tonttivarannon riittävyys: myynnissä 45 ha yritystontteja, 5 ha myytyjä yritystontteja 
  • Yritysten kasvu: vuodesta 2025 yritysten liikevaihdon kasvu 10 %, työpaikkojen määrä kasvusuunnassa
  • Työttömien osuus työvoimasta alle 8 %
  • Vieraskielisten määrä 5,8 % asukkaista
  • Rakennettu uusia vuokra-asuntoja 10 kpl
Kasvun ja oppimisen mahdollistaja
  • Lapsiperhekyselyn tulokset hyvää tasoa (3.5/5)
  • Kaikki perusopetuksen päättävät sijoittuvat toisen asteen koulutukseen
  • Ei perusasteen jälkeistä tutkintoa suorittaneiden osuus vähenee
  • Koulutustarjonta Huittisissa on edelleen monipuolista
Toimelias kaupunkiyhteisö
  • Ihmisten kokema kaupunkikeskustan ja asuinalueiden viihtyisyys (kyselytulokset)
  • Kuntalaisten halukkuus suositella kotikaupunkiaan (kyselytulokset)
  • Asukkaiden kokema hyvinvointi ja terveys (hyvinvointikyselyn tulokset)
Kestävä ja ketterä kaupunki
  • Vaikutusarviointi päätöksenteossa kasvaa, kattavuus toimielinten päätöksissä on vähintään 50 %
  • Talous on tasapainossa tai ylijäämäinen
  • Henkilöstön suositteluhalukkuus on vertailuryhmän keskiarvon yläpuolella
  • Huittisten kaupunkiasunnot on tulouttanut kaupungille sijoitettua vapaata pääomaa vähintään 3,3 M€
Huittisten kaupungin strategia 2025-2035 huoneentauluna.
Huittisten kaupungin strategian huoneentaulu.
Huittisten kaupungin strategiatyön 2035 vaiheet

Strategiatyö aloitettiin heti uuden valtuustokauden alussa syksyllä 2025. Kaupunginjohtaja ja elinvoimajohtaja johtavat strategiaprosessia ja

Työssä on hyödynnetty MDI:n osaamista kuntien toimintaympäristöanalysoinnista ja
strategiaprosessista, valtuustotyöskentelyssä sekä elinkeinoelämän/ sidosryhmien
kohdehaastatteluissa hyödynnetään MDI:n osaamista.

Sidosryhmäosallistamista on tehty valtuustotyön perustaksi ja tueksi:

Nuorisovaltuuston ja oppilakuntien yhteiskokous 15.10.2025

Nuorisovaltuusto ja oppilaskunnat saivat äänestää tapaamisen keskustelupöytien aiheet.
Jokaisesta aiheesta koostettiin tavoite:

1.Monipuolinen vapaa-aika kaikille

Lisätään harrastusmahdollisuuksien monipuolisuutta ja saavutettavuutta, kehitetään uusia harrastuspaikkoja ja matalan kynnyksen toimintaa.
Vahvistetaan nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä parannetaan tiedonkulkua harrastuksista perinteisin ja digitaalisin keinoin.

2. Kestävä ja osallistava kouluruoka

Lisätään oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia kouluruokailussa, kehitetään kouluruoan ympäristöystävällisyyttä ja vastuullisuutta sekä lisätään tietoisuutta kestävistä ruokavalinnoista kampanjoiden ja opetuksen avulla.

3. Turvallinen ja yhteisöllinen arki

Vahvistetaan sosiaalista turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja vertaistukea ja ehkäistään kiusaamista. Parannetaan fyysistä turvallisuutta koulussa ja sen ympäristössä sekä lisätään tietoisuutta ja toimintamalleja netti- ja vapaa-ajan turvallisuuteen.

4. Rohkeutta yrittää ja työllistyä

Vahvistetaan yrittäjyyskasvatusta kouluissa, kehitetään työnhakuvalmiuksia ja henkilökohtaista ohjausta sekä lisätään kesätyöpaikkojen määrää ja saavutettavuutta yhteistyössä yritysten ja kaupungin kanssa.

5. Viihtyisä ja toimiva oppimis- ja kaupunkiympäristö

Kehitetään nykyisten oppimis- ja vapaa-ajan tilojen viihtyisyyttä ja monipuolisuutta, tehostetaan ulkoilu- ja liikuntaympäristöjen hyödyntämistä sekä panostetaan yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukeviin tilaratkaisuihin.

Vanhus- ja vammaisneuvoston strategiatyöpaja 21.10.2025

Yhteenveto pohdintaan mistä koostuu mielekäs arki Huittisissa vuonna 2035.
Erilaisuus esiin – ratkaisut tarpeen mukaan, ei kaikkea kaikille.

Viisi tavoitetta:

1. Ikäystävällinen koti jokaiselle

Esteettömiä ja saavutettavia asuntoja tarvitaan lisää erityisesti keskustaan.
Hissitalot, rollaattorilla kulkeminen ja pesutilojen väljyys ovat tärkeitä.
Majoituspalveluita tarvitaan, kun perhe tulee vierailulle.
Luonto ja viihtyisä ympäristö lisäävät hyvinvointia.

2. Liikkuva arki – palvelujen äärelle

Asiointiliikenne on elintärkeä kotona asuville.
Palveluiden pariin pitää päästä muutenkin kuin digitaalisesti. Kotiin tuotettavat palvelut hyviä, mutta mielenterveyden kannalta on hyvä päästä välillä pois kotoa.
Esteettömät kulkureitit, levähdyspaikat ja luonto ovat tärkeitä.

3. Jokainen on tarpeellinen

Halutaan tuntea itsensä tarpeelliseksi ja osallistua yhteisöön omien voimavarojen mukaan.
Vapaaehtoistyön kuormittavuus on huomioitava, ja osallistumisen tulee olla mahdollista kevyesti.
Kaikki eivät halua toimia yhdistyksissä, mutta jokaiselle on löydettävä oma tapansa olla mukana.

4. Arvostava ilmapiiri – ikä kunniaan

Ikäihmisiä kunnioittava asenneilmapiiri ja suvaitsevaisuus ovat tärkeitä.
Yhteisöllisyys, huolenpito ja välittämisen kulttuuri näkyvät arjessa.
Jokainen tulee kohdatuksi ja huomatuksi.

5. Kotona asumisen turva – toimintakyvyn edistäminen

Kunta tukee kotona asumista tarjoamalla liikunta- ja virkistyspalveluita, kehittämällä esteetöntä ja turvallista asuinympäristöä sekä edistämällä yhteisöllisyyttä ja arjessa pärjäämistä.

Yhdistysilta – strategiatyöpaja 29.10.2025

Yhteenveto pohdintaan mistä koostuu mielekäs arki Huittisissa vuonna 2035.

Koostettiin viisi tavoitetta:

1. Kasvun Huittinen – työ, koulutus ja yrittäjyys

Vahvistetaan työkykyä ja koulutustarjontaa Huittisissa ja houkutellaan uusia asukkaita.

Koulutus on saavutettavaa kaikenikäisille, etäopiskelu ja osaamisen kehittäminen ovat arkea, ja yrittäjyys on luonteva uravaihtoehto.

Työpaikkojen säilyminen ja syntyminen varmistetaan yritysten, oppilaitosten ja järjestöjen yhteistyöllä. Järjestöt tarjoavat työntekijöille harrastusmahdollisuuksia ja tukevat hyvinvointia, edistävät kotoutumista, tekevät yhteistyötä oppilaitosten kanssa sekä järjestävät koulutuksia ja vertaistukea.

Elinvoimaa tukevat myös sujuvat liikenneyhteydet.

2. Arjen digiloikka

Huittisissa digitaaliset palvelut ovat saumaton osa arkea – ne helpottavat asiointia, oppimista ja yhteydenpitoa.

Kuntalaiset hallitsevat digitaidot, ja järjestöt tukevat osaamisen kehittämistä.

Tulevaisuuden digipalvelut, kuten tekoälyavusteiset kuntalaisen palvelut ja robotiikka, mahdollistavat yksilöllisen palvelun ja sujuvan arjen.

Digitaalisuus yhdistää ihmisiä ja tekee osallistumisesta helppoa kaikille.

3. Ylpeä Huittisista – osallisuus ja merkityksellisyys

Huittinen on yhteisöllinen ja rakas kotipaikka, jossa jokainen voi elää merkityksellistä elämää omalla tavallaan.

Yhteisöllisyys näkyy arjessa: tapahtumat, vapaaehtoistoiminta ja yhdessä tekeminen vahvistavat kotiseutuylpeyttä ja mahdollistavat mielekkään elämän eri puolilla kuntaa.

Kaupungin ylläpitämät edulliset harrastuspaikat ja harrastustoimijoiden arvostus madaltavat osallistumisen kynnystä ja tukevat järjestöjen toimintaa.

4. Valmiina tulevaan

Huittinen on varautunut tulevaisuuteen – kriisinvalmius perustuu omavaraisuuteen, paikallisiin palveluihin ja yhteisön vahvaan tukeen.

Kriittiset palvelut ovat lähellä, ja vapaaehtoistoiminta sekä järjestöjen rooli ovat keskeisiä varautumisessa.

Yhteisöllisyys ja nopea reagointikyky takaavat, että kunta selviää myös yllättävistä tilanteista.

5. Hyvinvointi on kaikkien ulottuvilla

Turvallinen arki, yhdenvertaiset ja saavutettavat palvelut tukevat asukkaiden jaksamista. Terveyspalvelut ovat lähellä, ja läheisten osallisuutta tuetaan.

Aktiivinen elämä koostuu monipuolisista harrastusmahdollisuuksista ja yhteisöllisestä tekemisestä.

Järjestöt tarjoavat vertaistukea ja ennaltaehkäisevää toimintaa, mikä vahvistaa koko yhteisön hyvinvointia.

HUOMIO!

  • Yhdistysten ja järjestöjen rooli kaupungin hyvinvoinnissa on murroksessa.
  • Jäsenmäärien väheneminen ja yhdistysten määrän ennustettu lasku haastavat perinteisiä toimintamalleja.
  • Samalla neljännen sektorin vapaaehtoistyö kasvaa ja vaatii kaupungilta uudenlaisia toimintamalleja.
  • Yhdistysten uudistumista ja jaksamista tulee tukea ja järjestöjen välistä yhteistyötä vahvistaa.

Huittisten Hullu Yö -tapahtumassa 26.9.2025 pidettiin kaupunkikehittämisen pop up, jossa kuntalaiset saivat äänestää muutamista valtuuston strategiatyöpajassa syntyneistä visioista:

Strategiakyselytaulu

Muuta aineistoa:

Henkilöstön vastauskooste SWOT-kyselyyn:
Huittisten EVP-analyysi 2025

Tutustu Huittisten elinvoima, vetovoima ja pitovoima (EVP) -indeksin kuntakohtaiseen analyysiin:


Resurssiviisas Huittinen – Ilmastovastuullisuuden tiekartta vuoteen 2030 – Osa 1 Strateginen

Resurssiviisauden tiekarttaan kuuluu kaksi osaa: strateginen osio 1 ja operatiivinen osio 2.

Osiossa 1, eli strategisessa osiossa kuvataan tiekartan syntymiseen johtaneet taustat, syyt ja ajurit, sekä avataan käsitteitä, joista dokumentissa puhutaan. Strategisessa osassa on yhteenveto Huittisten resurssiviisauden tavoitteista (6 kpl) ja alatavoitteista (15 kpl). Strategisessa osassa on lisäksi kuvattuina tiekartan SWOT analyysi, sekä tiekartan hallintomalli.

Osiossa 2, eli operatiivisessa osiossa on taulukoituina itse toimenpideohjelma: eli tavoitekohtaiset toimenpiteet, vastuuhenkilöt, resurssit ja vastuutahot, mittarit, hyödyt ja ajurit. Toimenpideohjelma on vastuualuepäälliköiden käyttöön, josta he voivat vuosittain nostaa osioita talousarvioon ja erillisiin tuloskortteihin. Tuloskortteja seurataan osavuosikatsauksen yhteydessä sekä tilinpäätöksessä. Tällä vältytään päällekkäisiltä toimilta ja seurattavilta asioilta.


Etelä-Satakunnan kotoutumisohjelma

Kunnat ovat kuvanneet kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuudet erillisellä kotouttamisohjelmalla. Etelä-​Satakunnan kunnat ovat tehneet yhteisen kuvauksen.


Yhteistyö

Kuntayhteistyösopimukset
  • TULOSSA Ympäristötoimen sopimus
  • TULOSSA Puhdistamon sopimus
  • TULOSSA LHJ
  • TULOSSA Sataopiston sopimus
  • TULOSSA Musiikkiopiston sopimus
  • TULOSSA Museon sopimus