Siirry sisältöön

Yhdenvertaisuus

Rasisminvastaisen viikon teemakuva

Huittisten kaupunki haluaa olla kaikkien kaupunki, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Huittinen vahvistaa suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisia käytäntöjä, jotta kunta kehittyy entistä avoimemmaksi kaikille.

Yhdenvertaisuuslain mukaan kansalaisuuden, ihonvärin tai muun ulkonäön, kielen, etnisen taustan, kulttuurin, uskonnon tai muiden tekijöiden ei tule vaikuttaa siihen, miten ihminen kohdataan ja millaisia mahdollisuuksia hän saa yhteiskunnassa.

Kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön pohjana toimivat Suomen lait sekä kansainväliset tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeussopimukset.

Rasisminvastainen viikko

Rasisminvastaista viikkoa vietetään jälleen 16.–22.3.2026. Viikkoa koordinoi valtakunnallisesti Suomen Punainen Risti. Tänä vuonna kampanjan teemana on turvallisuus. Puuttumalla rasismiin luomme kaikille turvallisempia yhteisöjä.

Rasismi luo turvattomuutta ja vahingoittaa paitsi sen kohteeksi joutuvia, myös koko ympäröivää yhteiskuntaa. Puuttumalla rasismiin luomme inhimillisempää maailmaa ja turvallisempia yhteisöjä kaikille. Jokaisella on oikeus kokea olevansa turvassa omassa koulussaan, työpaikassaan, harrastuksissaan sekä muissa arkisissa ympäristöissä.

Rasisminvastainen viikko rohkaisee meitä kaikkia tunnistamaan rasismin ja toimimaan sitä vastaan. Testaa SPR:n sivuilla , miten toimisit. (siirryt toiseen palveluun)Saat ohjeita rasismiin puuttumiseen ja rasismia kokevan tukemiseen.

Osallistu rasisminvastaiseen viikkoon!

Kampanja haastaa yksilöt, yhteisöt, työpaikat, oppilaitokset ja kunnat edistämään yhdenvertaisuutta ja turvallista ilmapiiriä omissa ympäristöissään. Rasisminvastainen viikko tuo esiin erityisesti sen, miten rasismi vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan, ja tarjoaa tietoa sekä käytännön ohjeita, miten rasismia voi ennaltaehkäistä ja siihen voi puuttua.

Ilmoita temaviikon tapahtuma Satakunta Events -kalenterissa(siirryt toiseen palveluun) 9.3.2026 mennessä. Kokoamme tapahtumat yhteen tälle sivustolle ja kaupungin sosiaalisenmedian kanaviin.

Rasisminvastaisella viikolla tapahtuu

9.–31.3.2026 Rasisminvastaisen viikon kirjanäyttely Huittisten pääkirjastossa

Esillä on teoksia eri ikäryhmille rasismista ja siihen liittyvistä teemoista. Kaikki näyttelyn kirjat ovat lainattavissa kirjastokortilla. 

19.3. Pellonpuiston koulun rasisminvastainen paneelikeskustelu klo 11.30-12.30

Pellonpuiston koulun rasisminvastainen paneelikeskustelu on tilaisuus, jossa tarkastellaan yhdenvertaisuutta, rasismiin puuttumista ja turvallista ilmapiiriä. Paneelissa ääneen pääsevät osallistujat sekä oppilaat. Keskustelussa korostuvat oppilaiden tekemät kysymykset ja osallistujien kokemuksiin perustuvat vastaukset. Paneelin juontavat oppilaskunnan aktiiviset jäsenet Sirin ja Olga, jotka johdattavat keskustelua teemoihin kuten: Miten oppilaat ja aikuiset voivat puuttua rakentavasti? Millainen koulu tukee jokaisen turvallista kasvua ja oppimista? Mitä jokaisen pitäisi tehdä, kun kohtaa rasismia? Tilaisuuden tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja vahvistaa Pellonpuiston koulun yhteistä tahtoa toimia aktiivisesti syrjivää käytöstä vastaan.

Kouluilla tapahtuu:

19.3. Lauttakylän koulun Rasismin vastaisen työn mok-päivä

Miten huomioimme yhdenvertaisuuden käytännössä?

Terveiset Lauttakylän koululta!

”Lauttakylän koulu lienee Huittisten kouluista monikulttuurisin. Teemme tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä sekä rasismin vastaista työtä joka päivä arjessa. Työtä ohjaa niin opetussuunnitelma kuin esim. perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Arjessa se tarkoittaa syrjivien käytänteiden tai toiminnan huomaamista ja siihen puuttumista sekä yhteisöllisyyden ja me-hengen rakentamista kaikkien oppilaiden välille. Alakoululaiset harjoittelevat sosiaalisia taitoja pienin askelin: kokeillen, toimien, erehtyen, yrittäen uudelleen ja onnistuen.

Tänä lukuvuotena meillä on monialainen oppimiskokonaisuus rakentunut teeman ”Saan olla sellainen kuin olen” ympärille. Meillä on ollut jo syyslukukaudella teemaa käsitteleviä työpäiviä, joissa oppilaat tekevät töitä aihealueen ympärillä oman luokan, rinnakkaisluokkien tai vaikka kummioppilaiden kanssa. Kevätlukukaudella meillä on Suvaitsevaisuus -aiheinen mok-päivä 3.2. ja varsinainen Rasismin vastaisen työn mok-päivä 19.3.”

Terveisin, rehtori Maarit Malberg

Turvallisemman tilan periaatteet Huittisten kirjastoissa

Huittisten kirjastopalvelut ottavat käyttöön turvallisemman tilan periaatteet, jotka pohjautuvat keväällä 2025 kaupungin kirjasto- ja liikuntapalveluille tehtyyn opinnäytetyöhön aiheesta. Turvallisemman tilan periaatteiden tavoitteena on edistää erityisesti lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta, ja ne perustuvat Huittisten kaupungin strategisiin tavoitteisiin sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädäntöön. Periaatteiden laadinnassa on huomioitu myös kirjastolaki, jonka perusperiaate on yhteisöllisyyden, moniarvoisuuden ja kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen.  

Turvallisemman tilan periaatteet julkaistaan verkossa sekä pääkirjaston ja Vampulan sivukirjaston tiloissa vuoden 2026 aikana. Tavoitteenamme on edistää turvallisempaa asiointia etenkin omatoimiaikana, jolloin henkilökunta ei ole paikalla. Turvallisemman tilan periaatteet kirjastotiloissa toimivat muistutuksena ja ohjeena, että kirjasto on syrjinnästä vapaa alue ja muut tilassa olevat täytyy ottaa huomioon. Periaatteisiin lisätään yhteystiedot keneen voi ottaa yhteyttä, jos kokee syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua kirjastossa.   

Antirasistiset periaatteet osana Huittisten nuorisopalvelujen työtä

Huittisten nuorisopalveluissa nuorten hyvinvoinnin edistäminen on kaiken toiminnan ydin. Työmme perustuu yhdenvertaisuuteen ja antirasistiseen toimintatapaan. Meille antirasismi tarkoittaa aktiivista ja tavoitteellista pyrkimystä vähentää ja vastustaa rasismia nuorten arjessa, heidän yhteisöissään ja samalla laajemmin koko yhteiskunnassa.

Nuorisotyöllä on kunnassa tärkeä rooli yhdenvertaisuuden edistäjänä. Vaikutamme myönteisesti kunnan ilmapiiriin, nostamme esiin epäkohtia ja kyseenalaistamme rakenteita, jotka eivät edistä yhdenvertaisuutta. Samalla kannustamme nuoria vaikuttamaan omaan ympäristöönsä ja yhteiskuntaan. Antirasistinen työ on meille konkreettista, arkista ja jatkuvaa työtä oikeudenmukaisemman Huittisten puolesta.

Yhdenvertaisuus on meille sydämen asia ja aina osa kaikkea nuorisopalveluiden toimintaa. Rasisminvastainen työ näkyy erityisesti asennekasvatuksessa ja siinä, miten kohtaamme nuoret yksilöinä, tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Ohjaamme nuoria ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti, tunnistamaan omia asenteitaan ja purkamaan ennakkoluuloja. Luomme tietoisesti yhdenvertaista ilmapiiriä kaikkiin tiloihimme ja toimintoihimme. Nuorisopalveluiden henkilöstöltä edellytetään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-osaamista ja tämä näkyy myös käytännön toiminnassa.

Antirasistinen toiminta on kirjattu turvallisemman tilan periaatteisiimme, jotka on laadittu yhdessä kaikkien keväällä 2025 toimintaan osallistuneiden alle 29-vuotiaiden kanssa. Periaatteet ovat esillä nuorille tarkoitetuissa tiloissa sekä Ohjaamossa ja muistuttavat meitä jokaista yhteisistä pelisäännöistä.

Olemme aidosti kiinnostuneita nuorten viihtyvyydestä ja turvallisuuden tunteesta. Puutumme aina yhdenvertaisuutta loukkaavaan käytökseen ja puheeseen sekä käymme nuorten kanssa avointa keskustelua rasismista ja sen eri muodoista. Nuorille suunnatut tilat ja toiminnat ovat aina valvottuja ja turvallisia paikkoja kaikille nuorille.

Nuorisopalveluiden vinkit rasisminvastaiseen työhön

  • Puutu rasistisiin tekoihin ja sanoihin aina.
  • Älä käytä rasistisia ilmaisuja edes vitsinä tai esimerkkinä.
  • Laita näkyville yhdenvertaisuutta tukevia tunnuksia ja lausahduksia.
  • Tunnista omat ennakkoluulosi – älä oleta.

Muualla verkossa

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus on perusoikeus, joka on kirjattu Suomen perustuslakiin. Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, ihonväristään, kielestään, uskonnostaan, vammaisuudestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan. Perusoikeudet kuuluvat kaikille. Lue lisää yhdenvertaisuudesta.(siirryt toiseen palveluun)

Yhdenvertaisuuslaki

Yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan vuoden 2015 alussa ja sen tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Laki kattaa sekä julkisen että yksityisen toiminnan, ja se kieltää syrjinnän sukupuolen, iän, etnisen taustan, kansalaisuuden, uskonnon, vammaisuuden ja muiden henkilöön liittyvien syiden perusteella. Lain mukaan syrjinnästä ilmoittaneita henkilöitä suojellaan vastatoimilta. Yhdenvertaisuuslaki on tärkeä osa ihmisoikeuksia Suomessa ja se parantaa syrjinnän kohteeksi joutuneiden oikeusturvaa. Tutustu yhdenvertaisuuslakiin täällä.(siirryt toiseen palveluun)

Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Yhdenvertaisuus­valtuutettu(siirryt toiseen palveluun) on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu syrjintään. Valtuutettu toimii myös kansallisena ihmiskaupparaportoijana, naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana ja maastapoistamisen täytäntöönpanon valvojana. Tehtäviin sisältyy lisäksi ulkomaalaisten oikeuksien ja aseman edistäminen.

Miten toimia, kun kohtaat rasismia?

Miten toimia? Avointa rasismia voi kohdata missä vain ja usein yllättäen, kuten julkisessa kulkuneuvossa, työpaikan kahvipöydässä, pelikentän laidalla tai lasten kevätjuhlissa. Jälkikäteen voi harmittaa, jos ei reagoinut mitenkään. Onkin hyvä miettiä etukäteen, miten toimin, jos joudun näihin tilanteisiin. SPR:n sivuilta löydät ohjeita(siirryt toiseen palveluun), joita voi käyttää apuna. Muista aina kunnioittaa myös rasismin kohteeksi joutuneen toiveita.

Rasisminvastainen sitoumus

Valtioneuvoston käynnistämä rasismin vastainen kampanja ”Me puhumme teoin” haastaa kaikki yhteisöt, yritykset, järjestöt ja organisaatiot mukaan rakentamaan yhdenvertaista, rasismista vapaata Suomea konkreettisin teoin. Kampanjaan osallistuvat toimijat liittyvät omalla sitoumuksellaan mukaan kampanjan kattositoumukseen Sitoumus2050.fi-verkkopalvelussa. Lue lisää rasisminvastaisesta sitoumuksesta täällä(siirryt toiseen palveluun) ja työkaluja rasismin vastaisiin tekoihin täällä.(siirryt toiseen palveluun)

Tukea ja apua – Mieli ry

Tukea ja Apua – MIELI Tukitalo mielenterveys ry(siirryt toiseen palveluun) on apunasi. Ota yhteyttä, kun tarvitset  keskusteluapua kriiseissä ja vaikeissa elämäntilanteissa. Voit halutessasi asioida nimettömänä. Ole yhteydessä esimerkiksi silloin, kun

olet huolissasi läheisestäsi.

elämäsi on juuri muuttunut ja sinun on paha olla

olet kokenut järkyttävän tapahtuman

koet, ettet jaksa yksin pelon, huolen tai surun kanssa

sinulla on itsetuhoisia ajatuksia

Ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet.net(siirryt toiseen palveluun) on Ihmisoikeusliiton ylläpitämä tietosivusto, joka tarjoaa selkeää tietoa ihmisoikeuksista ja erityisesti kansallisten, etnisten, kielellisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksista

Miten edistää monimuotoisuutta rekrytoinnissa ja edistää syrjimättömyyttä työpaikoilla?

eistä Työterveyslaitoksen sivuilta. (siirryt toiseen palveluun)

”Organisaation moninaisuuden edistäminen alkaa yhdenvertaisista ja syrjimättömistä rekrytointikäytännöistä. Käytäntöjen toteuttaminen ei ole vaikeaa, mutta vaatii usein oman ajattelun ja ennakkoluulojen haastamista.”

  • Tarkastelkaa organisaationne monimuotoisuuden tilaa
  • Määritelkää haettava tehtävä ja arviointikriteerit selkeästi ja syrjimättömästi
  • Miettikää kielitaitoon liittyvät kysymykset etukäteen
  • Laatikaa työpaikkailmoitus huolella
  • Käyttäkää monipuolisia rekrytointikanavia ja verkostoja
  • Varmistakaa rekrytoinnissa käytettävien järjestelmien ja kanavien saavutettavuus
  • Harkitkaa anonyymin tai osittaisen anonyymin rekrytoinnin käyttöä
  • Valmistautukaa huolellisesti haastattelutilanteeseen
  • Varmistakaa valinnan syrjimättömyys ja läpinäkyvyys
  • Tehkää selkeä ohjeistus yhdenvertaisuutta edistävistä rekrytointikäytännöistä

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on koonnut jäsenyrityksiltään hyviksi koettuja tapoja estää syrjintää ennakolta. Edistämistoimet on koottu 10 kohdan listaksi. 10 tapaa edistää syrjimättömyyttä työpaikoilla. (siirryt toiseen palveluun)