Kaupunginjohtajan katsaus vuoden 2025 talouteen
Kaupungin vuoden 2025 tulos oli huomattavasti odotuksia parempi, vaikka jäikin vajaa puoli miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kaupungin taseen ylijäämä heikkeni vain hieman, ollen edelleen noin 12,3 miljoonaa euroa.
Verotulokehitys oli kokonaisuutena yhteisö- ja kaivosverotuotosta johtuen hieman ennustetta parempi. Tuloverojen kehitys oli selvästi palkkakehitystä matalampi. Muissa tuotoissa yllätti maahanmuuttokorvausten suuruus, joskin vaikutus jäänee tilapäiseksi. Kaikki toimialat pysyivät kokonaisuutena budjetissa tai alittivat budjettinsa.
Vuonna 2025 on toteutettu valtuuston hyväksymää talouden tasapainotussuunnitelmaa, mutta rahoitukseen ja tehtäviin liittyvien toimintaympäristömuutosten jatkuessa edelleen epävarmoina, näyttää siltä, että tehdyt linjaukset eivät välttämättä riitä. Uuden valtuustokauden päättäjät ovat halunneet tarkastella edellisen valtuuston päätöksiä ja linjauksia uudelleen, ja vuoden 2025 lopussa päätettiinkin perustaa poliittinen ohjausryhmä talouden tasapainotussuunnitelmaa tarkastamaan.
Hyvinvointialuemuutoksesta johtuva sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen kiinteistöjen yhtiöittäminen toteutettiin Huittisissa lainmukaisessa aikataulussa, mikä tavoite ei valtakunnallisesti ole toteutunut.
Prosessi oli poikkeuksellisen työläs ja eriävät laintulkinnat sekä kiinteistöjen vuokrasopimuksiin liittyvät neuvottelut veivät resursseja erityisesti teknisen ja kuntajohtamisen toimialoilla. Asiassa käytiin
myös tilahallintaa koskevat YT-neuvottelut. Kiinteistöt siirrettiin kaupungin 100% omistamaan yhtiöön Huittisten Kaupunkiasunnoille.
Vuosi 2025 oli ensimmäinen Etelä-Satakunnan työllisyysalueen toimintavuosi. Työllisyystilanne on ollut huomattavan heikko ja toisaalta lainsäädäntö ja ohjaus on ollut muutoksessa, joten toiminnan onnistumista tai taloutta ei voida suoraan verrata aiempaan tilanteeseen. Kuitenkin palveluiden siirto ja
lähipalveluiden vahvistaminen on alueella onnistunut hyvin. Talousarvio alittui osin siitä syystä, ettei valtion aiempia määrärahasidontoja pystytty täysimääräisesti ennakoimaan ja mm. koulutushankinnoissa on ollut katkoksia.
Etelä-Satakunnan yhteistyö on odotetusti tiivistynyt uudistuksen myötä. Rauman seutuhallituksessa on keskusteltu myös mm. jätehuollon yhteistyöstä, edunvalvonnallisista asioista sekä alueen elinkeinoelämän kehittämisestä ja sitä palvelevasta koulutuksesta. Seudun kunnat myönsivät käynnistämisrahoitusta Helsingin yliopistolle uuden luonnonvara-alan maisteriohjelman toteuttamiseen, joka tuo yliopistokoulutukselle harvinaisempia kenttäjaksoja Satakuntaan. Koko seutukunnalle keskeinen väylä VT 12 saa E16-tie statuksen. Huittisten kohdalla erityisesti raskaan liikenteen määrä on kasvanut ja tien
turvallisuudessa on ongelmia. Uusi status mahdollistaa paremmin tien kehittämisrahoituksen, mutta
lienee silti valtion yleisen tierahoituksen riittämättömyyden takia usean vuoden päässä toteutuksesta.
Kuntayhteistyötä myös purettiin viime vuoden aikana, kun Harjavallan kaupunki irtisanoi museon sopimuksen. Huittinen päätti hakea omaa valtionosuusmuseota, mistä tehtiin opetus- ja kulttuuriministeriöön useita selvityksiä. Valtionosuusmuseo varmistui aivan vuoden lopussa, mikä antaa mahdolli-
suuksia toiminnan kehittämiselle ja paremmalla nivomiselle osaksi koko kaupungin hyvinvointi- ja kulttuurityötä.
Elinvoiman kehittämiseksi otettiin uusi iso askel, kun elokuussa hyväksyttiin Invest-in selvitys. Kaupungin kiinnostavat yritys- ja teollisuustontit on käytännössä myyty, eikä kaupunki omista soveltuvaa maata uutta kaavoitusta varten. Invest-in toimeenpanon kautta odotetaan toteutuvaksi ainakin yhtä
uutta yritysaluetta valtuustokauden aikana. Invest-in suunnitelma olikin yksi keskeinen
taustadokumentti, kun kaupungin uutta strategiaa on valmisteltu syksyn 2025 aikana. Strategian hyväksyminen jäi suunnitellusti vuoden 2026 alkuun. Syksyllä toteutettiin sekä valtuuston työpajoja että monipuolista muiden ryhmien osallistamista.
Uuden valtuustokauden käynnistyminen on tarkoittanut myös tavallista enemmän päättäjien kokouksia ja koulutuksia.
Kaupungissa on kiinnitetty erityistä huomiota sekä luottamushenkilöiden että vastuualuepäälliköiden
hankintakoulutukseen. Hankinnat aiheuttavat aika ajoin ongelmia ja hidastavat myös investointien toteuttamista, joten kaupunki haluaa määrätietoisesti kehittää osaamistaan edelleen. Huittisten kaupungille myönnettiinkin osana valtakunnallista Hankinta Suomi-ohjelmaa Vuoden hankintayksikkö 2025-palkinto, joka myönnetään hankintayksikölle, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt yri-
tysystävällisyyttä, reilua kilpailua ja pk-yritysten osallistumismahdollisuuksia hankinnoissa.
Investointitaso jäi suunniteltua matalammaksi, 2,5 miljoonaan euroon. Isoimmat investoinnit olivat Torkinkadun, Takkulantien ja Keskusurheilukentän saneeraukset.
Kaupungin vuosikate oli 4,1 ja poistot 4,6 miljoonaa. Toimintatuotot olivat runsas 10 miljoonaa euroa ja kulut 35,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 Huittisten verotulot olivat 22 miljoonaa euroa. Valtionosuuksia maksettiin 8,2 miljoonaa euroa, luku oli edellisvuonna 8,1, joten kun huomioi kokonaan uuden työllisyyspalvelutehtävän ja siihen liittyvät maksuosuudet, valtionosuuspudotus oli jälleen merkittävä.
Talouden ja rahoituksen näkymistä huolimatta kaupungin väestökehitys ja yritysperustannan aktiivisuus ilahdutti. Kaupunkiin syntyi 62 lasta, mikä on palveluverkkouudistuksissa ennakoitu taso. Nettomaahanmuutto ja maan sisäinen nettomuutto kompensoivat luonnollista väestömuutosta hyvin. Asu-
kasmäärä vuoden lopussa oli 9545. Uusia yrityksiä perustettiin 79 ja koko yrityskanta kaupungin kokoon nähden vahva, 1101 yritystä.
Tästä on hyvä jatkaa kaupungin kehittämistä ja kuntalaisten arjen palveluiden tuottamista yhdessä osaavan henkilöstön ja yhteistyökumppanien kanssa.
Viveka Lanne
kaupunginjohtaja
