Siirry sisältöön

Lokakuun tiistaitapaamiset Huittisten museossa starttaavat Risto Ryti -teemalla

Huittisten museon maksuttomat tiistaitapaamiset jatkuvat lokakuussa. Kuukauden tapaamiset avaa uudistetun Risto Ryti -näyttelyn esittely, joka johdattelee saman viikon perjantaina järjestettävän Risto Ryti -seminaarin teemaan ”johtajuus vaikeina aikoina”. Tämän lisäksi tuttuun tapaan kuukauden mittaan neulotaan porukalla, kerätään valokuvia ja kuullaan asiantunteva kirkkoaiheinen opastus.

Tiistaina 6.10. klo 16.30 järjestetään opastus uudistettuun näyttelyyn Presidentti Risto Ryti – juuret Huittisissa. Opastus johdattelee kuuntelijat pohtimaan Risto Ryti -seminaarin teemaa ”johtajuus vaikeina aikoina”. Risto Ryti luovi johtajana monina vaikeina aikoina eri tehtävissä, kuten pula-ajan Suomen Pankin pääjohtajana, talvisodan pääministerinä ja jatkosodan presidenttinä. Esittelykierros kutsuu pohtimaan, millä tavoin Rytin johtajuus näyttäytyy nykypäivän kriisien keskellä. Lisäksi näyttely kysyy, mikä Rytissä kiinnostaa tämän päivän näyttelykävijöitä.

Tiistaina 13.10. klo 16.30–18.00 museolla kokoontuu neulontaporukka SilmukkaSiskot. Heidän joukkoonsa voi liittyä kuka vain oman käsityön parissa joka kuukauden toisena tiistaina. Tiistaitapaaminen on mainio tilaisuus tutustua yhteisen harrastuksen parissa sekä vaihtaa kuulumisia ja vinkkejä käsitöiden tekemiseen.

Tiistaina 20.10. klo 16.30–18.00 museolle voi tuoda omia valokuviaan skannattavaksi Kuvamuistot talteen! -tapaamiseen. Syksyllä erityisenä teemana ovat katunäkymät Huittisten keskustasta, mutta museota kiinnostavat kaikenlaiset valokuvat niin rakennuksista, maisemista, tapahtumista kuin paikallisista henkilöistäkin. Tilaisuuteen voi tuoda näytille omia valokuviaan ja ne voidaan digitoida saman tien museon kokoelmaan. Alkuperäistä kuvaa ei tarvitse lahjoittaa museolle vaan sen saa heti takaisin mukaansa.

Tiistaina 27.10. klo 16.30 museonystävä Tarja Eklöf opastaa Huittisten kirkon historiasta tämän vuoden vaihtuvassa näyttelyssä Kirkko keskellä elämää – maallista ja taivaallista. Näyttely on avoinna vielä lokakuun loppuun asti. Näyttelyssä nostetaan esiin, kuinka kirkollinen elämä on vuosisatojen ajan rytmittänyt ihmisten elämää kehdosta hautaan. Esille on saatu museon kokoelman lisäksi lainaesineitä Huittisten seurakunnalta ja yksityisiltä lainaajilta. Esineet kertovat seurakunnan pitkästä historiasta.

Museo on avoinna lokakuussa tiistaisin klo 12–18 ja viikonloppuisin klo 12–16. Kirkko keskellä elämää -näyttelyyn ehtii vielä lokakuun ajan 31.10. asti. Marraskuusta eteenpäin museo on avoinna vain tiistaisin. Näyttelyihin on kolmen euron pääsymaksu aikuisille ja vapaa sisäänpääsy alle 18-vuotiaille. Maksuksi käy myös Museokortti. Tiistaitapaamisiin osallistuminen on maksutonta.

Näkymä Risto Ryti - juuret Huittisissa näyttelyyn

Kuva: Lokakuun ensimmäisessä tiistaitapaamisessa tutustutaan uudistettuun Presidentti Risto Ryti – juuret Huittisissa -näyttelyyn.

Lisätiedot:
museoassistentti Minna Isopahkala,
minna.isopahkala@huittinen.fi tai 044 560 4318