Siirry sisältöön

Satakunnan ammattikorkeakoulu lahjoitti Risto Rytin muotokuvan Huittisten museon kokoelmiin

Risto Rytin näköisrintakuva paljastettiin Porissa toukokuussa 2009. Porin Lyseon Senioriyhdistys pystytti maamme viidettä presidenttiä esittävän veistoksen presidentin ja Lyseon entisen oppilaan muistoksi. Vuonna 2009 tuli kuluneeksi 120 vuotta Rytin syntymästä ja 130 vuotta Porin Lyseon perustamisesta.
Porin Lyseon Seniorit ry keräsi patsashankkeeseen varoja myymällä mm. pronssisia pienoisveistoksia. Satakunnan ammattikorkeakoulu hankki veistoksen nro 5/12 ja se koristi vuosia ammattikorkeakoulun kirjastoa.
Sofia Saaren 2008 tekemä pronssinen veistos lahjoitettiin Huittisten museon kokoelmiin virallisesti 9.10.2026. Muotokuva on toistaiseksi esillä Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa, ja myöhemmin se tulee osaksi museon pysyvää Risto Ryti -näyttelyä.
Kuvat:
Yhteiskuvassa Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksen aulan lasivitriinin edessä Huittisten kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Jyrki Peltomaan, kaupunginjohtaja Viveka Lanne, Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori Jari Multisilta, sivistysjohtaja Eija Mattila ja museonjohtaja Satu Rantala. Kuva Huittisten kaupunki, Helena Kaitanen.
Luovutuskirjaa allekirjoittamassa Huittisten museonjohtaja Satu Rantala ja Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori Jari Multisilta. Kuva Huittisten kaupunki, Helena Kaitanen.
Risto Rytin muotokuva on esillä Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa. Kuva Huittisten museo, Minna Isopahkala.
Yhteiskuva Risto Rytin muotokuvan luovutustilaisuudesta.