Siirry sisältöön

Vaihtuva näyttely

Yleiskuva näyttelystä Kirkko keskellä elämää

Kirkko keskellä elämää – maallista ja taivaallista 8.3.–31.10.2026

Vuoden 2026 vaihtuva näyttely esittelee Huittisten seurakunnan historiaa ja esineistöä. Kirkkojen monipuolista esineistöä on viime vuosina käyty läpi inventoinnissa. Näyttelyn vetonauloina ovatkin Huittisten ja Vampulan kirkoista lainaksi saadut esineet, jotka kertovat seurakunnan pitkästä historiasta. Niiden lisäksi esillä on kirkon keskeisestä roolista ihmisten elämässä kertovia esineitä museon omista kokoelmista ja yksityisiltä lainaajilta. Näyttelyyn on saatu lainaksi myös kaunis replika Huittisten kirkossa käytössä olleesta, 1490-luvulla tehdystä ainutlaatuisesta alttarinreunavaatteesta.

Näyttelyssä nostetaan esiin, kuinka kirkollinen elämä on vuosisatojen ajan rytmittänyt ihmisten elämää kehdosta hautaan. Uskonnon vaikutus arjessa on ollut keskeisempi kuin nykyään. Näin näyttely kertoo myös ihmisten elämästä laajemmin, ei ainoastaan kirkon historiasta.

Kevätkauden tiistaitapaamisissa nostetaan näyttelyyn liittyviä teemoja esille joka kuun viimeisenä tiistaina. Tarkemmat tiedot löytyvät kaupungin tapahtumakalenterista museon tiistaitapaamisten alta.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!